Karin loki

Kuvassa vanhempani joulukuussa 1949. Äitini oli tuolloin 21- ja isäni 23 - vuotias. Avioliitto kesti klassiset 18 vuotta.

Isälleni ero merkitsi lopun alkua. Hän ryhtyi kokopäiväiseksi juopoksi. Näin hänet viimeisen kerran syksyllä 1970. Isäni jatkoi kipeää taivaltaan vielä 10 vuotta. Kuollessaan hän oli 54 - vuotias.

Äitini täytti viime helmikuussa 80 vuotta. Hän asuu ja elää itsenäisesti, vaikka monet vaivat häntä kiusaavatkin. Näkö on mennyt, samoin kuulo. Mutta sisu ei.

Katse vakavana tulevaan, päättäväisinä, toivoa täynnä?

Kuu,
loistava polku,
tiu’ut koleassa
helähtää.
Ei kuuluvasti,
ei

valaistu tie
veden pinnassa,
aina perille saakka.

Tämä,
uupuneen varjo
ja kyynelet
kuumasta sydämestä
kilahdellen
karun maan kamaraa ravitsemaan.

Kuu,
loistava polku veden pinnassa
valaistu aina luoksesi saakka.

28.6.2008 -> Sori, editoin tätä hiukan.

Kimmo Kiljunen ilmoittautui Sdp:n puheenjohtajakilpaan. Tiedotteessaan hän lausuu mm. seuraavaa ”Jos minut valitaan SDP:n puheenjohtajaksi, niin totean epäonnistuneeni liikkeen johtajana, jollei puolueen kannatusta saada nostettua yli 30 prosenttiin. Ensi tavoite on seuraavat eduskuntavaalit. Niissä puolueemme kannatuksen pitää olla yli 25 prosenttia, jollei niin puheenjohtaja tehköön johtopäätöksensä.”

Toki kannatus on puolueelle tärkeä asia. Mutta kun puhutaan vain kannatuksesta, mistä silloin ei puhuta?

Keskustelu naisten seksuaalisesta häiritsemisestä eduskunnassa on inspiroinut lahtelaista kansanedustajaa Ilkka Viljasta. Blogissaan hän antaa ”juoruilevien ämmien” kuulla kunniansa.

Perspektiiviä purkaukselle voisi hakea vaikkapa Stieg Larssonin Millennium- sarjan ensimmäisestä osasta Miehet jotka vihaavat naisia.

Antti Herlin laukoi nähtävästi sekä omia että suomalaisen elinkeinoelämän käsityksiä Suomen taloudesta radiossa tänään: -Veroja alennettava heti. -Työehtojen sopiminen yrityksiin. -Jos rauhattomuus (=lakot) yleistyvät, toiminta siirretään maihin, joissa on rauhallista.

Suorasukaista, paljasta puhetta. Jos joku vielä kuvitteli, että konsensuksella olisi jotakin käyttöä, hän erehtyi. Tämä on konfliktiyhteiskunta, eikä Herlin kavereineen ujostele.

Tämä kirjoitus syntyi alun perin Antti-Juhani Kaijanahon blogin kommenttilaatikossa. Päätin kuitenkin tuoda sen omaan blogiini, koska siitä tuli aika pitkä ja se kommentoi vain osin Antti-Juhanin kirjoitusta.

1. Keskustelu potilasturvallisuudesta työtaistelutilanteessa on tarpeetonta. Siitä on olemassa selkeät määräykset. Potilasturvallisuudesta vastaavat kunnat, kuntayhtymät ja viime kädessä valtio.
2. Nyt kysymyksessä oleva laki ei potilasturvallisuutta takaa, päinvastoin se vaikeuttaa käsillä olevan työriidan sovittelua, todennäköisesti pitkittää mahdollista työtaistelua ja siten heikentää potilasturvallisuutta pitkäksi aikaa.
3. Valtio on tosiasiallisesti osapuoli tässä työriidassa, koska juuri valtio sanelee ne rajat, jonka puitteissa kunnallinen työmarkkinalaitos voi neuvotella. On hyvin arveluttavaa, että valtio puuttuu sääntöihin antaakseen neuvotteluedun edustajalleen.
4. En minä halua, että kenenkään henki tai terveys vaarantuu tämän työriidan vuoksi. Päinvastoin, minulla on läheisiä ihmisiä, joiden hyvinvointia mahdollinen työtaistelu uhkaa välittömästi. Minä vastustan kuitenkin sitä, että valtio - sen sijaan, että vastaisi selkeästi säädetystä velvoitteestaan - ryhtyy pelaamaan sillä. Toimillaan valtio luo tilanteen, joka saa kamreerit hykertelemään. Työtaistelutilanteessa palvelutaso ja kustannukset ovat sopivalla tasolla ja säästöjä syntyy. Ihan kiva neuvotteluasema, mutta ei lupaa hyvää sairaille.
5. Mitä tulee itse palkkakiistaan, se ainakin osaksi johtuu julkisen sektorin vastaisesta ideologiasta. Oletus ”aliresursointi == tehokkuus” on väärä. Ei yhteiskunnassakaan voi loputtomasti tehdä mielivaltaisia toimenpiteitä; Virheet kostautuvat ja lyhytnäköinen kikkailu käy pitkän päälle todella kalliiksi. Näiden virheiden äärellä olemme juuri nyt ja Vanhasen hallitus näyttää äheltävän niitä lisää.

Jokelan murhaajasta puhuttaessa muistetaan aina aseet ja netti. Minua sen sijaan kiinnostaisi Pentti Linkolan kommentti tapahtuneeseen.

Uskomattoman pelottavaa, siitä saimme näytteen eilen.  Mitä voi tehdä, kun narsismi ja elämänpelko kasvavat kunnes ne jättävät varjoonsa kaiken?

Toisin kuin tekijä haluaa väittää, tämä ei ole terroriteko tai poliittinen akti. Tämä on surkea onnettomuus. Sairastuneen mielen aikaansaama murheellinen  tapahtuma.

Jokainen osannee täydentää otsikon sananlaskun. Terveiset erityisesti Kokoomukselle. Ajattelitte varmaan, että vaalien alla voi puhua mitä vain. Eikä tainnut haitata, vaikka iltapäivälehdet auttoivat muotoilemaan viestiänne. Ettei vain olisi Pyrrhoksen voitto.

Nauttikaa, olette ansainneet joka palan.

Tai oikeastaan ei. Päivitin wp:ni viime viikolla ja sen jälkeen lokalisointi onkin ollut - luonnollisesti - pyrstöllään. Olen tässä hiljalleen korjaillut lokalisointia, mutta hommaa on vielä jäljellä, joten näitähän edelleenkin tulee - valitettavasti.

Esitys lauantaina 29. syyskuuta 2007 kello 19.00

Ohjaus ja koreografia Mikko Rasila

Kapellimestari Jyrki Heikkilä

Lavastus Risto Nykänen

Puvut Merja Levo

Hius-ja meikkisuunnittelu Juha Tolonen

Rooleissa

Tevje Mikko Kauranen
Golde Taina Reponen
Tzeitel Marjaana Kuusniemi
Hodel Raisa Vattulainen
Chava Kolina van den Berg
Shprintze Laura Hauta-aho/Heta Laiho
Bielke Hanna Logren/Verna Martikainen
Jente Anneli Karppinen
Motel Kamzoil Aaro Vuotila
Perchik Joni Leponiemi
Lazar Wolf Jorma Böök
Mordcha Hannu Lintukoski
Rabbi / konstaapeli Jouni Innilä
Mendel, rabbin poika Markus Linja
Avram, Sasha Henri Halkola
Nachum, viulunsoittaja katolla Pete
Rahikainen
Isoäiti Tzeitel Minna Aro
Frume-Sarah Marjukka Ihalainen
Fedka Jukka-Pekka Mikkonen
Viulunsoittaja Antti Heerman/Ville Ojanen

Tarinasta

Viulunsoittaja katolla on musikaali ihmisistä monenlaisten paineiden puristuksessa. On juutalaisyhteisö tiukkoine sosiaalisine sääntöineen. On köyhä maitomies Tevje, joka on viiden tyttärensä kanssa liemessä, koska viidet myötäjäiset ylittävät hänen mahdollisuutensa. Ja on ulkomaailma, joka uhkaa juutalaisyhteisöä monin tavoin.

Juutalaisyhteisö oli tuolloin - eli noin runsas sata vuotta sitten - hyvin patriarkaalinen eli isän valta perheessä oli ehdoton. Itse asiassa asian laita oli sama niin Ukrainassa, Venäjällä kuin koko Euroopassakin.

Mutta ajat muuttuvat, auktoriteetteja asetetaan kyseenalaisiksi ja uudet tuulet saavuttavat myös maaseudun eristäytyneet juutalaiskylät. Tevje ja koko Anatevkan väki kohtaavat uuden ajan arkisessa elämässään. Isän tahto ei enää olekaan laki, vaan tyttärien tahto haastaa sen loppujen lopuksi niin pitkälle, ettei sovittelu ja joustaminen enää ole mahdollista.

Kaikkea tätä kehystää vähemmistöväestön ja enemmistöväestön vaihtelevan jännittyneet suhteet. Hyvinä aikoina ollaan ystäviä, vaikeina vihollisia. Vähemmistöllä ei ole oikeastaan muuta mahdollisuutta kuin hakea tukea identiteetistään ja kansansa traditioista.

Viulunsoittajan suurena kehyksenä on uhkaava etninen puhdistus, joka lopulta tapahtuukin. Juutalaiset häädetään kodeistaan ja karkotetaan Venäjältä. Varsinainen etninen puhdistus ei suinkaan ole seurausta väestöryhmien välisistä suhteista vaan poliitikot käyttävät hyväkseen olemassa olevaa jännitettä.

Esitys

Sinällään, etenkin irrotettuna sisällöstään, esitys oli sujuva, visuaalisesti mielenkiintoinen ja viihdyttävä. Musiikki soi kohtuullisesti, vaikka haparointia ja kompurointiakin toki tapahtui. Tanssia oli paljon, mikä oli toki odotettavissa, kun ohjaaja on koreografi. Ja Viulunsoittaja antaa mahdollisuudet suurille ja näyttävillekin koreografioille.

Minä useimmiten pidin koreografi-ohjaajan luomasta tyylistä. Joskus tosin tuli mieleeni, onko tarpeen täyttää kaikki koreografian mentävät kolot. Välillä yksinkertainen on tehokasta.

Muutama seikka kuitenkin jäi kaivelemaan mieltäni.

Tevjen tyttäret, etenkin Hodel ja Chava, olivat kovin agressiivia. Minun on vaikea uskoa, että juutalaisperheen tytär olisi sata vuotta sitten käyttäytynyt epäkunnioittavasti isäänsä kohtaan, puhumattakaan että olisi karjunut hänelle. Asialla on merkitystä, koska eräs draaman perusteemoista on yhteisön sosiaalisten normien kyseenalaistaminen.

Henkilöohjaus ei muutenkaan ollut esityksen vahvuuksia. Monin paikoin näyttelijät puhuivat tekstiään vailla suhdetta sanottavaansa oikoen mutkissa. No sanottakoon kuitenkin, että näyttelijäntyö oli kaikenkaikkiaan aivan kelvollista.

Juutalaisissa häissä miehet ja naiset istuvat, juhlivat ja tanssivatkin erillään. Perchik haastaa tämän tradition tanssimalla Hodelin kanssa. Kohtauksessa on hieno koreografia, jossa miehet komeasti loikkivat olemattoman aidan yli. Kökköä.

Hääjuhlien eräs kohokohta on pullotanssi, jossa kylän nuoret miehet tanssivat päänsä päällä vajaa viinipullo. Ideana on olla pudottamatta pulloa tanssin kuluessa. Tässä esityksessä näimme todellisia virtuooseja: Pullo ei pudonnut vaikka se oli kallistunut lähes 45 astetta. Eli jos huijaa, ei pitäisi antaa huijauksen paljastua.

Konstaapeli on tässä esityksessä alusta pitäen hyvin uhkaava henkilö. Kuitenkin hänen pitäisi olla ystävällisissä väleissä Tevjen kanssa. Minusta tässä menetetään mielenkiintoinen vastuu-ongelma ( Ongelma eivät ole pahat ihmiset, vaan hyvät, jotka eivät tee mitään.). Toisaalta juutalaisiin kohdistetun väkivallan kuvaus on aneemista ja epäloogista.

Viulunsoittaja on taitavasti rakennettu. Siinä vakavat ja hilpeät ainekset lomittuvat oivallisesti pitäen kokonaisuuden ilmavana, mutta antaen tilaa traagisille sävyille. Sama ei oikein onnistunut tämän esityksen kanssa. Ohjaajako ei luottanut tekstiin riittävästi, kun oli ympännyt esitykseen kesäteattereista tuttua ylenpalttista viinanlotrausta. Kapakkakohtaukseen se toki kuuluu, mutta nyt sitä oli siellä ja täällä. Toisaalta traagisille kohtauksille ei liiennyt riittävästi tilaa eikä niitä rakennettu kunnolla. Se söi näiden kohtausten painoa ja koskettavuutta. Salissa tämä kuului yleisön hörähtelynä asioille, joissa ei ollut mitään hauskaa.

Lopun Anatevka - lauluun osallistuvat myös sotilaat. Eikö heidän pitäisi edustaa vastapuolta?

Ja taas saimme punaiseksi värjättyä savua viimeiseksi kuvaksi kuten viimesyksyisessä Cabaretissakin. Nyt tämä efekti on paremmin perusteltavissa kuin viimeksi, mutta silti: tekstin mukaan kyläläiset myivät talonsa ja omaisuutensa. Kuka osti talot polttaakseen ne? Olisihan ne voinut polttaa maksamattakin.

Näyttelijät ja roolit

Viulunsoittaja on hyvin pitkälle Tevjen näytelmä. Ja Mikko Kauranen on roolin mittainen näyttelijä. Tyttäristä Marjaana Kuusniemen Tzeitel ja Raisa Vattulaisen Hodel olivat eniten mieleeni.

Aaro Vuotila Motelina oli konstailemattoman tyylikäs. Hän liikkui ja lauloi hyvin. Samaa voi sanoa Joni Leponiemestä Perchikinä. Jorma Böök muhkeana teurastajana Lazar Wolfina oli hieno. Ja tietenkin Anneli Karppinen oli suvereeni Jente.

Ja vielä yksi henkilö: Nachum, Pete Rahikainen liikkui todella hienosti. Hän on koko näytelmän keskeinen metafora, ihmisen elämän arvaamattomuuden, sen ilojen ja murheiden kuva.

Kaiken kaikkiaan Viulusoittaja katolla on kelpo musikaali myös Jyväskylässä.