”Pakkolaki”
Tämä kirjoitus syntyi alun perin Antti-Juhani Kaijanahon blogin kommenttilaatikossa. Päätin kuitenkin tuoda sen omaan blogiini, koska siitä tuli aika pitkä ja se kommentoi vain osin Antti-Juhanin kirjoitusta.
- Keskustelu potilasturvallisuudesta työtaistelutilanteessa on tarpeetonta. Siitä on olemassa selkeät määräykset. Potilasturvallisuudesta vastaavat kunnat, kuntayhtymät ja viime kädessä valtio.
- Nyt kysymyksessä oleva laki ei potilasturvallisuutta takaa, päinvastoin se vaikeuttaa käsillä olevan työriidan sovittelua, todennäköisesti pitkittää mahdollista työtaistelua ja siten heikentää potilasturvallisuutta pitkäksi aikaa.
- Valtio on tosiasiallisesti osapuoli tässä työriidassa, koska juuri valtio sanelee ne rajat, jonka puitteissa kunnallinen työmarkkinalaitos voi neuvotella. On hyvin arveluttavaa, että valtio puuttuu sääntöihin antaakseen neuvotteluedun edustajalleen.
- En minä halua, että kenenkään henki tai terveys vaarantuu tämän työriidan vuoksi. Päinvastoin, minulla on läheisiä ihmisiä, joiden hyvinvointia mahdollinen työtaistelu uhkaa välittömästi. Minä vastustan kuitenkin sitä, että valtio – sen sijaan, että vastaisi selkeästi säädetystä velvoitteestaan – ryhtyy pelaamaan sillä. Toimillaan valtio luo tilanteen, joka saa kamreerit hykertelemään. Työtaistelutilanteessa palvelutaso ja kustannukset ovat sopivalla tasolla ja säästöjä syntyy. Ihan kiva neuvotteluasema, mutta ei lupaa hyvää sairaille.
- Mitä tulee itse palkkakiistaan, se ainakin osaksi johtuu julkisen sektorin vastaisesta ideologiasta. Oletus ”aliresursointi == tehokkuus” on väärä. Ei yhteiskunnassakaan voi loputtomasti tehdä mielivaltaisia toimenpiteitä; Virheet kostautuvat ja lyhytnäköinen kikkailu käy pitkän päälle todella kalliiksi. Näiden virheiden äärellä olemme juuri nyt ja Vanhasen hallitus näyttää äheltävän niitä lisää.
Posted: Marraskuu 12th, 2007 under Politiikka, Yhteiskunta.